torstai 14. helmikuuta 2013

Ihanaa ja rakkauden täyttämää ystävänpäivää jokaiselle lukijalleni!:)

Ystävänpäiväarvonta on tosiaan päättynyt ja voittaja löytynyt, ja lähetinkin jo Sarille lupaamani ristipistokortin. Mallia miettiessäni ajattelin itselleni tärkeitä ja rakkaita asioita, ja löysinkin söpön mallin mustasta kissasta, josta viimekin kirjoituksessa esiintynyt Misu minua muistuttaa. Esittelin aiemmin teille, kuinka toimin yksittäisen piston kanssa ja tämän kirjoituksen kuvat ovatkin hyvää jatkoa siihen, kuinka työ etenee kokonaisuudessaan. Samana iltana, kun tein kortin, viestittelin erään ystäväni kanssa ja lähetin hänelle kuvaviestillä tilannekatsauksia, kuinka työ etenee. Nyt puhelinta selatessani löysin kuvat ja ajattelin jakaa ne tänne teillekin:)


Aloitan työn aina jostain selvästä reunasta, jonka jälkeen on helppo arvioida, paljonko työ vie tilaa ja mistä kohdasta kankaan voi leikata. Tuo puolikkailla pistoilla aloittaminen on vakiintunut tavaksi, jota käytän nykyisin oikeastaan aina. Kun etenee alussa reunoja pitkin, ei työn loppuvaiheilla juurikaan tarvitse seurailla mallia. Tämä kissatyö oli aika nopea ja helppo tehdä, sillä värin vaihteluita ei juurikaan ollut. Noin tuntisen kuluttua työ näytti tältä:


Vielä muutama mustan piston alkuosa tekemättä ja loppuaika meneekin kuin siivillä viimeistelemällä pistot kokonaiseksi!


Kirjonnan viimeistelynä piti lisätä vielä vähän väriä kehiin, jotta lopputulos olisi ystävänpäivään sopiva. Kisun silmät tietysti ovat vihreät, kuten omalla söpöliinillänikin on:) Kortin tein samalla tyylillä, kuten aiemmin esittelemäni joulukortit, eli mummin luokse reunat ompeluun, etteivät pääse purkaantumaan ja yleisliimalla kangas kiinnittyi pahviin hyvin:) Sinne lähti ystävänpäivätoivotukset Sarille Kuopion suunnalta!


Hyvää ystävänpäivää vielä kaikille:)!

Terkuin,
Vilma

6 kommenttia: